Kissahoitola

Ikaalisten Kissahoitola Katti & Matti

Kissahoitola Katti & Matti sijaitsee Pohjoisella Pirkanmaalla, 4km Ikaalisten keskustasta, rauhallisessa maalaismaisemassa. Kissojen hoitajalla, Tanja Vuorisella on 30 -vuotinen kokemus eläinten hoidosta. Tuttuja ovat niin kissat, koirat ja jyrsijät kuin lampaat, kanat, ankat,  kalkkunat ja possutkin.

Kissojen yksiöt valmistuivat kesäkuussa 2017 ja ovat kooltaan hieman alle 3 neliötä. Korkeutta ja kiipeilytasoja on 2.5 metriin asti. Kissoilla on mahdollisuus kiipeillä, teroitella kynsiään ja seurata ympäristöään eri tasoille asetetuilta makuupaikoilta.

Kuivaruokaa ja raikasta vettä on tietysti tarjolla koko ajan (ellei omistajan ohjeiden mukaan haluta rajoittaa ruuan määrää) ja käymäläastiat siivotaan vähintään 2 kertaa päivässä. Kuivaruokana käytämme huippulaadukasta Applawsin raksua, joka ei sisällä viljatuotteita eikä lisättyä sokeria.

Hoitola on avoinna sopimuksen mukaan ja vierailut, kissojen tuonti ja noudot ainoastaan ennalta sovittuina ajankohtina. Saavuthan paikalle sovittuna aikana ja mikäli tähän tulee muutoksia, ilmoitathan viipymättä meille.

Hoitolaan tulevilla kissoilla tulee ehdottomasti olla voimassa oleva kissaruttorokote.

Rokote tulee olla annettuna kissalle vähintään 15 pv ennen vierailua, mikäli kissalla ei ole aiempaa rokotussuojaa tai edellinen rokote on mennyt vanhaksi.
 
Hoidamme myös muita pieneläimiä (jyrsijät ym.). Hinta ja sopimukset eläimestä riippuen, esimerkiksi kani 10e/vrk tai 20e / viikonlopppu. Näille ehdottomasti oma häkki ja ruuat mukaan!
 
Tiedustelut joko sähköpostilla info (at) kattimatti.fi tai puhelimitse 0400 - 770 580. Varaukset ainoastaan puhelimitse.
 

Tykkää meistä Facessa!

Hoitosopimus

Kissahoitola Katti & Matti hoitaa kissaa tämän sopimuksen mukaisella tavalla ja sopimukseen merkityllä aikavälillä. Sopimuksen allekirjoittajat vastaavat antamiensa tietojen oikeellisuudesta ja sopimusehtojen täyttymisestä omalta osaltaan. Kissan omistaja vastaa myös siitä, että kissalla on voimassaolevat rokotukset eikä tiedossa olevia tarttuvia tauteja. Molemmat osapuolet sitoutuvat noudattamaan sopimuksen ehtoja ja aikoja. Asiakas vastaa kissan hoitolalle tai muille eläimille aiheuttamista vahingoista ja niiden korvaamisesta.

Kissan luovuttaja on kissan omistaja tai hänellä on muutoin laillinen oikeus luovuttaa kissa hoitoon. Kissan omistaja vastaa lemmikkinsä hoidon aikaisesta vakuutuksesta.

Mikäli kissa sairastuu tai loukkaantuu hoidon aikana on kissahoitolalla oikeus viedä kissa eläinlääkäriin hoidettavaksi. Mahdollisuuksien mukaan pyritään aina ennen eläinlääkärille vientiä ottamaan yhteyttä kissan omistajaan. Kissan omistaja on velvollinen maksamaan lääkärinhoidosta ja lääkityksestä aiheutuvat todelliset kulut.

Mikäli eläintä ei noudeta sovittuna ajankohtana ja omistajaan ei saada yhteyttä 15 vuorokauden aikana on kissahoitolalla oikeus toimia kuin kysymys olisi löytöeläimestä. Pidentyneestä hoitoajasta veloitetaan hinnaston mukainen maksu.

Varatun hoitojakson voi perua veloituksetta vähintään 3 vuorokautta ennen sen alkamista. Myöhemmin tehdystä peruutuksesta peritään 50% jakson hinnasta ja kokonaan peruuttamatta jätetyt veloitetaan täysimääräisesti.

Tästä sopimuksesta on tehty kaksi samanlaista kappaletta, toinen kissahoitola Katti & Matille ja toinen kissan omistajalle. Molemmat osapuolet sitoutuvat noudattamaan sopimusta ja sen ehtoja.

Hinnat

Maksu tulee suorittaa ennen hoitojakson alkua, kissaa hoitolaan luovuttaessa. Maksu toistaiseksi vain käteisellä, joten varaathan rahan mukaasi.
Hinnat sisältävät arvonlisäveron.

1 kissa 18€ / vrk
2 kissaa samassa yksiössä 25€ / vrk
3 kissaa samassa yksiössä 30e / vrk.

Yksiöt ovat tilavia (n. 3 neliötä ja korkeutta 2.5m) mutta mielellään maksimissaan 3 kissaa yhteen.

Yksiöitä on mahdollista yhdistää väliseinän luukulla mikäli hoitoon tulee samasta perheestä isompi määrä kissoja. Maksu tällöin 2 x yksiön hinnoittelun mukaan.

1-4 vrk suoraan listahinnalla, pidemmistä hoitojaksoista 5-20% alennus jakson pituuden mukaan. Kysy rohkeasti niin laskemme sinulle tarjouksen!

Esimerkkejä:

1 kissa:

1 viikko / 7 vrk 113€
2 viikkoa / 14vrk 200€

2 kissaa:

1 viikko / 7 vrk 158€
2 viikkoa / 14vrk 280€

Kuivaruoka ja käymäläastioiden ekologinen puupelletti sisältyy hintaan. Mikäli kissasi syö vain tiettyä ruokamerkkiä, otathan omat eväät mukaan. Hoitolan tarjoama ruoka on huippulaadukasta Applawsin raksua joka ei sisällä viljaa eikä lisättyä sokeria. Mikäli kissa on tarkka käymälänsä materiaalista, oma hiekka mukaan!

Oma peti ja lelut mukaan.

Kissan nouto tai palautus omistajalle alle 20km matkat 15€, pidemmälle sopimuksen mukaan. Esimerkiksi Hämeenkyrön keskusta-alue on vielä mainitun 20km sisällä.

Yhteystiedot

Kissahoitola Katti & Matti
Isokirmontie 8
39530 Ikaalinen
0400 770 580
info (at) kattimatti.fi
 Y-tunnus 2178282-2
 
Puhelut arkisin klo 08-18.00 (ma - pe) muulloin yhteydenotot tekstiviestinä, sähköpostitse tai lähetä viesti oheisella lomakkeella. Kiitos.